maanantai 28. marraskuuta 2016

Vieras kartanossa

Sarah Watersin Vieras kartanossa ei ole sellainen kirja, jota voi turvallisin mielin lukea "ihan vähän" ennen nukkumaanmenoa. Se kun tempaa mukaansa, suorastaan hypnotisoi jatkamaan ja jatkamaan. Kohta kello käykin aamuyön tunteja ja kaikki äänet talon sisältä ja ulkoa alkavat kuulostaa uhkaavilta. Sen jälkeen - vaikka kirjan saisi laskettua yöpöydälle - uneen vaipuminen on suoranaisen pelon takia haastavaa. Vieras kartanossa on nimittäin kauhuromaani.

Mutta se ei ole pelkästään kauhu-, vaan myös rakkaustarina, joka sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Isoon-Britanniaan. Yhteiskunta on muuttunut ja yläluokkaisten on vaikea ylläpitää prameita asuinsijojaan. Etenkin, jos talous on jo ennen sota-aikaa ollut retuperällä. Tällainen tilanne on Hundreds Hallissa, jossa parikymppiset sisarukset Caroline ja Roderick asustavat yhä äitinsä kanssa, vaikka kartano ympärillä rapistuu silmissä ja tilan tehoton maidontuotanto ei pysty ylläpitämään kasvavia menoja. Tarinan päähenkilö on köyhä, alemmasta luokasta lähtöisin oleva lääkäri Faraday, joka rakastuu vaatimattoman näköiseen Carolineen. Kun talossa alkaa tapahtua outoja, Faraday selittää viimeiseen asti kaiken järjellä.

Pidin siitä, että Sarah Waters ei selitä liikoja. Hän jättää tarinaan aukkoja, jotka lukija voi itse täyttää. Se on erittäin tyydyttävää eikä laisinkaan harmittavaa. Kuvaus Englannin rakentamisesta sodan jälkeen tuki hienosti juonikuviota: nyt oltiin menossa kohti uutta maailmaa, jossa mikään ei ollut enää kuin ennen. Hundreds Hallin rappio symboloi koko yläluokan murenemista. Silti juuri Faraday, joka ponnisti alemmasta luokasta, halusi pitää kiinni vanhoista rakenteista (ja rakennuksesta). Koska hänellä olisi ollut avioliiton ansiosta mahdollisuus nousta hierarkiassa ja hän olisi viimein päässyt kartanonherraksi, josta hän oli salaa haaveillut lapsesta asti? Vai oliko Hundredsin henki riivannut hänet puolustamaan kartanoa? Oliko kaikki sittenkin Faradayn syytä, sillä heti, kun hän ymmärsi voimakkaat tunteensa Carolinea kohtaan, kaikki alkoi mennä kammottavalla tavalla päin honkia? Yhtä kaikki, Vieras kartanossa kutkutti lukuhermojani alusta loppuun saakka. Onneksi minulla on vielä lukemattomia Waterseja jäljellä.

Ja aion lukea ne säästellen, koska ei makeaa mahan täydeltä.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Aeneis - Aeneaan taru

Vergilius kirjoitti yli 2000 vuotta sitten roomalaisten kansalliseepoksen, Aeneiksen. Eepoksen sankari on Aeneas, jonka äiti on Venus-jumalatar ja isä Ankhises.

Venukselle ennustetaan, että Aeneas tulee tulevaisuudessa voittamaan suursodan Italiassa ja hänen poikansa Julus siirtää hallinnon Laviniumista Albaan. Samaan sukuun kuuluva Romulus perustaa myöhemmin Rooman kaupungin.

Muistan Iliasta lukiessani ihmetelleeni, että miksikäs tässä ei kuvattukaan sitä Troijan hevosta.. Mutta se onkin osa Aeneista:
Kreikkalaisten lyötyä troijalaiset, Aeneas lähtee pakomatkalle. Hän purjehtii Thraakiaan, Deelokseen ja sitten Kreetalle, jossa saa jumalilta ilmoituksen, että hänen on mentävä Italiaan, koska hänen sukunsa on lähtöisin sieltä.

Eri vaiheiden jälkeen (Didon tragedia, kilpailut Drepanonissa) Aeneas lähtee käymään Manalassa. Vierailu manan mailla oli suosikkiosioni eepoksessa. Tuonela oli kammottava paikka, joka oli - kuten pitääkin - kuin pahimmista painajaisista (mitä näkyjä):
Manalassa Aeneas näkee Rooman tulevaisuuden. Caesar Augustus "tuova on Hesperiaan ajan kultaisen, jota kerran Saturnus isännöi." Manalan jälkeen Aeneas saapuu Italiaan ja sodankäynti alkaa. Lopussa Aeneas voittaa ja Juno-jumala hyväksyy sen ehdoilla:
Luin, että Dante oli (kuten minäkin) innostunut Manala-osiosta niin paljon, että otti siitä vaikutteita Jumalaiseen näytelmään. Alun perin minun oli tarkoitus lukea se seuraavaksi. Aeneiksen jälkeen huomaan kuitenkin aivoni olevan niin niin ylikuormittuneet runomitasta, että kaipaan jotain helpompaa.

torstai 10. marraskuuta 2016

Minun kansani, minun rakkaani

Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani poukkoilee eri aikatasoissa. Nykyaika sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan, jolloin orjuus on lakkautettu. Nykyajasta palataan eri hahmojen silmin muistelemaan menneitä: aikaa orjuudessa, Kultaista Kotia, pakomatkaa sieltä ja tapahtumia ohiolaisessa talossa 124. Talo 124 on nykyajankin keskeinen näyttämö.

Nykyajassa 124 asuttavat Sethe ja hänen tyttärensä Denver. Orjuuden jättämät jäljet vaivaavat Setheä. 18 vuotta sitten hänen tyttövauvansa kuoli, ja kuolema painaa 124:n asukkaita. Vauvan kuolema nousee uudella tavalla esiin, kun 124 saa vieraakseen Paul D:n, Sethen tuttavan Kultaisen kodin ajoilta, ja Rakkaimman, jota Sethe pitää kuolleena tyttönään. Sethen aiemmat vaiheet nousevat vähitellen esiin. Samoin kuin hänen anoppinsa ja miehensä. Morrison ehkä aloittaa kirjan tarkoituksen etäännyttävästi, mutta tuo sitten lukijan yhä lähemmäs. Niin, että lukeminen tekee jo kipeää. Kerrontatapa tekee tarinan erityisen todellisen tuntuiseksi.

Paul D:n kokemuksia kuvaillessaan Morrison kertoo raastavasti siitä, mitä on olla orja. Kun on toisen ihmisen omaisuutta, ei ole oikeutta mihinkään. Edes rakastaa omaa maataan.
Minun kansani, minun rakkaani oli todella, todella vaikuttava kirja. Se, että luin sitä samaan aikaan, kun Trump valittiin USA:n presidentiksi, lisäsi kirjan tehoa entisestään.