maanantai 22. kesäkuuta 2015

Muukalainen

Totta kai jäin koukkuun tuoreeseen Outlander-sarjaan, joka alkoi pyöriä Ylellä toukokuussa. Se ei kuitenkaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan vasta neljännen jakson jälkeen totesin, että "hitto vie, tämä on sittenkin ihan laadukasta työtä eikä vain seksuaalisesti turhautuneen kotirouvan patoutumien purkautumisen myötä syntyneen kirjasarjan filmatisointi". Jota se ensimmäisen jakson hämmentävien (koska ne eivät tuntuneet käyvän sarjan fiiniin tyyliin) nänninpuru- ja pää mekon alla -kohtausten jälkeen vaikutti olevan. Edetessään Outlander sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi, että Diana Gabaldonissa elää ihan tarpeeksi kelpo viihdehistorioitsija.

Aloin toukokuussa lukea myös Matkantekijä-kirjasarjaa. Kirjan alussa minulla oli tismalleen samat tuntemukset kuin tv-sarjankin: siis ftw tämä oikein on? Suomennos oli melko järkkyä, mutta epäilen, että ei se alkuperäinen kieli kovin kaksisempaa voi olla. Poikkeuksetta mää-sää -kieli on lukijalle epämukavaa ja saa sitä posmentavat kirjan hahmot vaikuttamaan vajaaälyisiltä. Kummastelin sitäkin, miksi suomentaja ei voinut koskaan käyttää sanaa "lähdimme/lähdin", vaan se oli korvattu murresanalla "läksimme/läksin". Tätä sanaa käytti nimenomaan Claire, joka muutoin puhui kirjakieltä.

Alussa häiritsivät myös koomiset seksikohtaukset paisuvine nänneineen. Joo, kiitos vain tästäkin. Kaikkea ei tarvitse kertoa. Varsinainen jörn pääsi irti joskus kolmannensadan sivun paikkeilla kestäen lähes taukoamatta ilman mitään syvällisempiä juonikuvioita sadan sivun verran. Tässä vaiheessa mietin ihan tosissani, että jätän kesken koko pökäleen. Olin alkanut lukea kirjaa olettaen, että se on historiallinen romaani. Muuttuessaan yhtäkkiä noloksi eroottiseksi kertomukseksi, se samalla muutti elintarvikkeiden tapaan ainesosaluetteloaan. Aivan kuin olisin ostanut gluteenitonta leipää, joka olisikin paljastunut ruisleiväksi. Onhan se tietysti myönnettävä, että kuvailut liukkaasta vaosta ym. olivat perin huvittavia ja toivat siten tahatonta komiikkaa kirjaan, mutta minä etsin kirjoista aina jotain älyllistä haastetta. Lisäksi tahaton koomisuus vesittää lukuelämystä aika tehokkaasti ja naurettavat kirjat eivät ole luettavia kirjoja. Olin olettanut, että kirjailija panojuttujen sijaan olisi saanut juonta kaivettua mitä kutkuttavimmasta tilanteesta: aikamatkailun mahdollisuuksista. Hitto, minä olisin laittanut Clairen kehittämään penisilliiniä! Mutta ei, arvon kirjailijan mielestä hänen omien seksuaalifantasioiden tuominen kirjojen lukijoiden tietoisuuteen oli paljon tärkeämpää kuin tarinan kehittäminen.

Sillä todellakin tämäkin eukko kertoi omista himoistaan ja elämästään ja Claire on hänen alter egonsa aivan kuin Dan Brownin alter ego on se Jessen jälkeläisten selvittäjä siinä tylsässä-muka-nerokkaassa kirjassa. Wikipediaan tein nopean pyörähdyksen, jossa Gabaldonin kerrottiin olevan katolinen. Siellä ei sen tarkemmin kerrottu, kuinka kiihkoilija katolisuutensa kanssa hän on. Jäi siis epäselväksi, oliko yhtä kiihkoissaan uskontouhuissaan kuin se Twilight-teinikirjoja kirjoittava mormoni.

Minun mielestäni fiktiokirjailijan on yhtä tärkeää selvittää itselleen omat lähtökohtansa ja mahdollisuutensa objektiivisuuteen kuin tietokirjailijan. Tietokirjailijakaan ei voi kokonaan sulkea omaa taustaansa pois tutkimusta tehdessään, mutta voihan objektiivisuuteen aina pyrkiä. Gabaldon olisi voinut yrittää puolueettomaan kirjoittamiseen siten, että ehkä hän olisi voinut edes vähän tarkemmin miettiä seksifantasioidensa esiintuomisen määrää. Ok, hän ilmeisesti tykkää alistavista horoleikeistä, mutta lukijalle se kävi kyllä selväksi jo ensimmäisellä kerralla. Silti hän toisti sen ties kuinka monesti. Kuinka kiinnostavaa meille lukijoille. Not.

Päästessään kiimalimoistaan Gabaldon havahtui rakentamaan jälleen tarinaa ja lukijan mielenkiintokin palasi. Olisin tosiaan toivonut lisää kuvauksia siitä, miten Claire puuttui skottien ryönäiseen elämään ja esimerkkejä, miten hygienian nosto vaikutti ihmisten terveydentilaan. Tällaisia pieniä historiallisia katsauksia 1700-luvun arkielämään olisi saanut olla enemmän - ja seksiä ja väkivaltaa vähemmän. Sillä tavalla tuon ajan Skotlanti olisi ollut kirjoissa enemmän läsnä. Elävämpi ja todempi, ei vain joku paikka, johon kirjailija sijoitti hahmonsa, koska siellä käytiin rajuja sotia, joista saisi ammennettua materiaalia kansien täytteeksi - ja elävän Skotlannin myötä tarinakin olisi saanut lisää syvyyttä. Olisin esimerkiksi toivonut sen kuvailua, miten Claire oli ratkaissut hammashygienian ja eikö häntä häirinnyt, ettei kukaan käynyt ehkä viikkokausiin pesulla. Joo, minun pitäisi varmaan ruveta fiktiohistorioitsijaksi, kun kovin harva osaa kirjoittaa juuri sellaisia historiafiktioita kuin haluaisin. Harmi vain, kun ei ole oikein tarinankerrontakykyä..

Kirjan hienoin kohta onkin mielestäni se, kun Claire käyttää hyväkseen tulevaisuuden tietouttaan:
Tämä kohtaus liippaa läheltä omia tekemisiäni viime aikoina, kun olen istunut arkistossa ja lukenut esi-isieni kohtaloista. Ensin olen lukenut, mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan kunnallispolitiikassa ja seurakunnallisen elämän kehittämisessä. Sitten olen lukenut heidän ruumiinavauspöytäkirjojaan ja muistokirjoituksia. Joku kuoli keuhkotautiin, joku sydänvikaan, joku kaatui rintamalla.. Lukiessani noita vanhoja asiakirjoja, minusta on tuntunut kuin olisin keskustellut näiden ihmisten kanssa. Ja sitten olen väistämättä miettinyt, mitä tekisin, jos voisin matkustaa ajassa taakse päin. Että miten kovasti toivoisin, että olisin voinut käydä sanomassa Augustille, että älä juo enää enempää, sydämesi ei kestä sitä.

No, tämä kohtaus nyt esimerkiksi oli sellainen, joka sai minut koukuttumaan tähän kirjasarjaan. Gabaldonilla oli hetkensä Muukalaisessa. Siksi seuraava osa on jo luvussa. Toivon - mutta myös pelkään - että se on parempi. Koska mitä parempi kirja, sitä varmemmin jään elämään kirjan maailmoihin - ja sieltä on perin vaikea kömpiä takaisin normaalielämään.

Ei kommentteja: