torstai 22. huhtikuuta 2010

Uusliberalismin kronikka

Naomi Klein, tunnettu Kanadalainen, vasemmistolainen toimittaja julkaisi 2007 idioottimaisella nimellä varustetun kirjan: Tuhokapitalismin nousu. Englanninkielinen nimi ei ole juurikaan sen parempi, The Shock Doctrine: the Rise of Disaster Capitalism. Kirjan nimi kertoo pitkälle siitä, mille kohderyhmälle tämä kirja on suunnattu: maailman kaikilla nuorille ja vanhoille kapitalismin vastustajille, joita ennen nimitettiin sosialisteiksi.

Kirjassa (jota pitää lukea yhtälailla pamflettina, kuin kaunokirjallisena teoksena) Klein käy läpi Uusliberalismin tien 1950-luvulta sodan jälkeisestä halveksunnasta sen korkeimpiin hetkiin 1980-, -90-, ja 2000-luvuilla. Huippukohtina nostetaan myös aiemmilta vuosikymmeniltä mm. A. Pinochetin ja muiden Latinalaisen American tervehenkisten diktaattorien panostukset uusliberalistisen talouskäsityksen edistämiseksi.

Koko kirjan ajan talouselämän shokkihoito rinnastetaan Yhdysvaltain 1960-1980-luvuilla kehittämiin moderneihin "kuulustelumenetelmiin" (=kidutusmenetelmiin). Näiden menetelmien melko seikkaperäinen kuvaus kirjan alussa on yksi kirjailija/toimittajan retorinen keino vahvistaa omaa sanomaansa (Jos tämä on mielestäsi väärin ihmisiä kohtaan, niin eikö sitten valtioakin?).

Kleinin kirja on siis lyhyt historia siitä, mitä tapahtui Suuren murroksen jälkeen. Kirjan lukeminen kuitenkin vaatii sen, että asioista pitää vähän olla itsekin perillä, jotta ei täysin lankeaisi tämä vasemmistokiihottajan asettamaan lankaan. Kirjassa nostetaan tärkeitä kohtia ja tehdään merkittäviä huomioita, mutta silti totuudesta huitaistaan hieman vasemmalta ohi. Tämä kirja pitäisi kuitenkin luettaa kaikilla Kokoomuslaisilla ja jokaisella, jolle kansantaloustieteen perusteita yhtään ikinä opetetaan. Ja kuten hyvään stooriin kuuluu, tässäkin tarinassa on onnellinen loppu.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Ihmisen osa

Siltala-kirjakustantamo on vuoden aikana noussut Suomen tärkeimmäksi julkaisijaksi. Aivan yhtä varmasti on Kari Hotakaisen Ihmisen osa sen tähänastisista julkaisuista merkittävin. Hotakaisen teos on armoton, surullinen ja niin ajassaan kiinni oleva, ettei sitä tässä hetkessä elävä lukija voi täysin edes ymmärtää.

Hotakainen ei kirjoita vain muutamien onnettomien ihmisten historiaa. Ihmisen osassa ei ole varsinaisesti pää -tai sivuhenkilöitä. Kaikki tarinan ihmiset liittyvät Salme Malmikunnaksen kertomukseen omasta ja perheensä elämästä, josta tarinaa etsivä on suostunut maksamaan Salmelle 7000€:n palkkion. Salmen mies, lapset ja heidän puolisonsa esitellään ensin niin kuin Salme on heidät kuvannut. Asioiden todellinen laita paljastuu Salmen puheita kurjemmaksi. Toimitusjohtaja tippuu nälkää näkeväksi työttömäksi, maailmaa pyörittävät lainat, korot ja paskanjauhanta.

Hotakainen on onnistunut löytämään juuri oikean näkökulman henkilöhahmojensa maailmaan. Se ei ole mikään satumaailma, vaan taantumassa elävä masentunut Suomi. Siellä elävät ihmiset ovat näkeviä työttömiä ja rotuvihan pieksemiä maahanmuuttajia.