keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Elämää Afganistanissa- ja mitä me siitä tiedämme

Jokainen muistaa mitä tapahtui syyskuun yhdestoista. Varmaan suurin osa maailmasta pystyy mainitsemaan sen mitä silloin tapahtui. Joku sälli oli sanonut joillekin tyypeille, että hei kaapatkaa kone jenkeissä ja ajakaa kohti niitä kahta korkeaa tornia. Kaikki kyllä varmaan huomaa sen ja sit ne huomaa meijät. Se sälli oli joku sieltä, mikä maa se nyt oli... Afganistanissa. No se on jossain siellä Iranin ja Irakin suunnalla. Tai jos ei ole niin ainakin se liittyy jotenkin niihin. Vai liittyykö.

Kävin maanantaina Jyväskylän Suomalaisessa kirjakaupassa. Katselin Stalinin lehmistä intoutuneena Puhdistusta ja satuin sitten kysymään kassalla sen hintaa, vieläkin aika suolainen, 27€! No kun en raaskinut sitä ostaa myyjä suositteli minulle Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa-nimistä kirjaa. Olen nähnyt kirjan aiemmin, ilman että sen kansi olisi herättänyt suurempaa kiinnostusta. Pokkari maksoi 8€ ja koska myyjä kehui sitä (MIKSI EI OLISI KEHUNUT KUN HUOMASI MITEN HELPPO ASIAKAS OLIN) päätin sijoittaa siihen. Oli kyllä kuullut kirjasta juttua ja myöskin Nikun käly kehui sitä.

Sitten tuli hetki että tartui kirjaan. Ja olin koukussa. Aihepiiri on jo niin erikoinen, kukapa meistä todellisuudessa tietää yhtään mitää siitä millaista elämä on ollut Afganistanissa 70-luvulta tähän päivään. Kirja kertoo siis kahdesta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Heidän lapsuutensa ovat täysin erilaiset, toinen on lehtolapsi ja asuu hullun äitinsä kanssa savimajassa ja jumaloi isäänsä, joka lopulta pettää tytön. Toinen elää onnellisen lapsuuden opettajavanhempiensa kanssa Kabulissa, kunnes koko kaupunki muuttuu sotatantereeksi ja naisten asema painetaan maan rakoon. Lopulta naisten liikkuminen kaupungilla ilman miespuolista sukulaista ja burqaa (tuota kaapua, joka peittää naisesta kaiken).

Kirjassa kuvataan muutenkin hyvin ihmisten elämää ja elämän kehittymistä 70-luvulta eteenpäin. Miten ilmapiiri muuttuu vapaamielisestä ahdasmieliseksi. Jotenkin tuntuu että miksi en ole tiennyt tästä mitään? Eikä tuo syyskuun yhdestoistakaan tunnu enää samalta kuin aiemmin, jonkin on muuttunut, ehkä asenne?

Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Yleissivityksen vuoksi. Tietysti tämä on viihdettä, saanut älyttömän huomion ympäri maailmaa, mutta kyllä tämä on jotain mitä kaikkien tulisi lukea. Ja kaikenlisäksi imaisee kyllä mukaansa uskomattoman nopeasti.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Stalinin lehmät

Sain tänään luettua tuon Oksasen Stalinin lehmät. Oikeastaan en oikein ymmärtänyt kyseistä kirjaa. Siinä kuvattiin siis Annan elämää nykyajassa ja lapsuudessa ja siinä välissä Annan äidin elämää Neuvosto-Virossa. Haettiinko tällä kaikella Viron lähihistorian kuvaamisella ja Annan kotimaan kaipuulla syitä hänen syömishäiriöönsä. Kuitenkaan lopussa ei hän ei pääse eroon syömishäiriöstään vaikka tavallaan tule sinuiksi itsensä kanssa kertomalla miehilleen omasta taustastaan. Kirja kyllä koukutti ja sen luki aika nopeasti. Oli myös mielenkiintoisia nuo Viro-kohtaukset, sillä en kovin paljon ole aikaisemmin tiennyt siitä millaista Virossa tosiaan on ollut, vielä ihan muutama vuosikymmen sitten. Antaa vähän erilaisen näkökulman tuohon naapurimaahan, jossa olen muutaman kerran vieraillut. Mutta mitään muuta en oikeastaan tästä kirjasta saanut.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Sivistystä

Kuten jo aikaisemmin mainitsin luen tuota Stalinin lehmät-kirjaa, jonka Ankkuri jo kerkesi arvostelemaan. Minulla on kuitenkin samalla työn alla toinenkin kirja, Hamsterit. Syy miksi luen Hamstereita samaan aikaan kuin Stalinin lehmiä on tässä: haluan sivistää miestäni lukemalla hänelle kirjaa. Minulla on siis seuraavanlainen iltarutiini: menen sänkyyn ja otan käteeni Veikko Huovisen Hamsterit. Alan lukea sitä ääneen, kun olen lukenut muutaman sivun kysyn Nikolta vieläkö luen. Jos kuuluu ynähdys jatkan, jos on hiljaista totean että taidan vaihtaa kirjaa. Aina kun illalla aloitan ääneen lukemisen kuulustelen Nikolta mihin asti hän muistaa ja jatkan siitä. Miksi sitten juuri tuo Hamsterit? Koska se on suorastaa kirjallista ilottelua, pakko myöntää, että Huovinen on ihan mielettömän hyvä tarinan kertoja. Lisäksi Hamsterit on ihan oikeasti mielenkiintoinen kirja ja sopivan lyhyt tuollaiseen ääneen lukuun. Ehkä jossain vaiheessa pääsen tässä sivistyksessä siihen että luen Nikolle esim. Tuntemattoman sotilaan.

Stalinin lehmät

Luin Sofi Oksasen vuonna 2003 julkaistun esikoisteoksen Stalinin lehmät. Päähahmo "Anna" kärsii bulimiasta, anoreksiasta ja virolaistaustastaan. Aika paljon samaa tässä Annassa on kuin itse kirjailijassa: virolainen diplomi-insinööri-äiti, suomalainen sähkömies-isä, hyvä koulumenestys ja syömishäiriö. Itsestäänhän Oksanen tässä kertoo. Netistä löysin jonkun haastattelun, jossa hän kertoi, ettei ajattele, mitä muut ajattelevat hänestä, joten hän voi kirjoittaa itsestään kaiken, mitä haluaa.

Ja totta tosiaan, aika paljastava katsaus Oksasen lapsuuteen ja nuoruuteen Stalinin lehmät on.

Stalinin lehmät ei keskity pelkästään Oksasen omaan elämään, se kertoo myös hänen äidinpuolen suvun tarinaa alkaen toisesta maailmansodasta eli siitä, kun Virosta tuli osa kommunistista Neuvostoliittoa.

Kirja yököttää, kauhistuttaa, laittaa potemaan syyllisyyttä ja tuo uusia näkökulmia asioihin. Menen helposti puolustuskannalle, kun Oksanen parjaa Suomea ja suomalaisia. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että jep, tuollaisiahan suomalaiset ovat. Toisaalta ajattelen (myönnän senkin), että helkkarin akka, kukaan ei pakottanut sinua jäämään Suomeen nyt aikuisiällä. Oksanen parjaa kaikissa haastatteluissaan Suomea jokaikisestä asiasta. Mikään ei ole hyvin, Vanhanen on paska, Koivisto on paska, kaikki ovat paskoja. Suomalaiset miehet ovat juoppoja ja naiset tyylittömiä, kun eivät pidä verkkosukkahousuja, minihameita ja korkokenkiä. Tällaiset kommentit suututtavat minua ihan hirveästi.

No, niin.. Nyt eksyin aiheesta, kun aloin pohtia liikaa kirjailijan viime aikaisia lausuntoja..

Stalinin lehmät on surullinen kertomus tytöstä, joka ei saa olla oma itsensä, koska hänen äitinsä on kieltänyt häntä kertomasta kellekään virolaisuudestaan. Siksi, ettei häntä kiusattaisi, ettei häntä nimiteltäisi virolaiseksi huoraksi, koska suomalaiset pitävät virolaisia naisia vain huorina. Annan kotiolot ovat from ass, isä ei ole koskaan kotona ja silloin, kun on, häntä ei kiinnosta kuin juopottelu. Äidin elämä alkoi mennä perseelleen siinä vaiheessa, kun hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa.

Katkeruus, mitä Sofi Oksanen ilmiselvästi tuntee Suomea kohtaan, on selitettävissä hänen menneisyydellään.

Hänen esikoiskirjansa on kuin 97 pisteen äidinkielen yo-kirjoitusaine. 97 pistettä Oksanen kuulemma sai äidinkielen aineesta ja kyllähän hän hommansa osaa. Mietin vain, että miten hän on vielä hengissä tuollaisen syömishäiriön jälkeen?

Huh huh.. Mitäköhän sitä lukisi seuraavaksi..?

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tätä Pale ei suositellut..

Nimittäin John Irvingin Garpin maailmaa. Sanoi, että jos en tykännyt Marquezin Sadan vuoden yksinäisyydestä, koska se oli härski, niin luultavasti en tykkää Garpistakaan. Well.. he was wrong.

Sadan vuoden yksinäisyys oli tylsä ja sekava. Garpin maailma sympaattinen ja härskiys oli jossain määrin jopa perusteltua, vaikka huom. huom. inhoan sitä, että seksiä tungetaan joka paikkaan.

Garpin maailman mielenkiintoisin hahmo oli mielestäni Garpin äiti Jenny. Jenny vihaa himoa, ei ymmärrä parisuhteita, on kadehdittavan itsenäinen ja tekee, mitä haluaa. Jennyllä on selvät suunnitelmat elämäänsä varten. Hän halusi lapsen, mutta ei miestä ja hän halusi kirjoittaa kirjan siitä, miten hän sai lapsen ja välttyi avioliitolta. Ja niin hän myös teki.

Jennyn tarina on prologi Garpin tarinalle. Garp on liian tyypillinen mies ollakseen mielenkiintoisempi hahmo kuin äitinsä. Välillä tarina rullaa paikallaan. Otteet Garpin kirjoista eivät ole olennaisia juonen kannalta, joten en ymmärrä, miksi ne on pitänyt alun perin kirjaan kirjoittaa. Enemmän minua kiinnostaa Garpin elämä, vähemmän hänen kirjallinen tuotantonsa, joka on aika onnetonta kaiken lisäksi. Tarina tarinan sisällä toimii hyvin harvoin.

Garpin maailma on tarina miehestä, joka sikisi erikoisella tavalla, sillä hänen äitinsä "raiskasi" hänen isänsä. Tämän miehen elämää seurataan kohdusta hautaan.

Irvingillä on lempeän humoristinen ja elämänmyönteinen kirjoitustyyli. Kuinka sen nyt sanoisin.. No, Garpin maailmasta olisi saanut hyvin traagisen ja melankolisen tarinan, koska juoneltaan se oli sitä. Garpin maailma olisi voinut olla sellainen lukukokemus, että olisin itkenyt viikkotolkulla vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Mutta Irving kertoo Garpin tarinan samassa hengessä kuin Tapio Rautavaara laulaa Vanha riimu-kappaleensa, jossa kerrotaan vanhan hevosen elämän päättymisestä. Hevonen on kuollut, Tapsa on siitä surullinen, mutta muistaa ne hyvät ajat, kun polle oli vielä elämänsä kunnossa. Tapsa on haikealla mielellä, mutta ei ole vaipunut synkkyyteen. Polle oli elänyt hyvän elämän ja se oli ollut hyvä toveri. Irvingin Garpin maailma on kerrottu vähän samaan tyyliin, elämänmyönteisesti, vaikka elämässä harvoin käy hyvin. On kuitenkin hyviä hetkiä, eikä huumoria saa unohtaa.

Kuinka paska muuten on tästä tehty leffa? En halua pilata hyvää lukukokemustani surkealla elokuvalla.

Tällä hetkellä Stalinin lehmät puolessa välissä. Siis luetko, Äng, sinäkin Oksasen esikoiskirjaa, etkä siis Puhdistusta?

Ja Hän nousi ylös haudasta

Eli kuten otsikosta voi arvata edellisen lukemani kirjan sivuhenkilönä esiintyi Jeesus Kristus Superstar. Eli luin Ankkurin suositteleman Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus. Eli Valtakunnan salaisuus kertoo roomalaisesta miehestä nimeltä Markus, joka lähtee Jerusalemiin katsastamaan juutalaisten pääsiäisen viettoa kun hänen ihana rakastettunsa Tullia ei saavu Roomaan vaikka hän kuinka odottaisi. No mies lähtee laivalla Jerusalemiin ja saapuu paikalla juuri sopivasti kun Jeesus roikkuu ristillä. Tämä tekee miehen suuren vaikutuksen ja hän päättää ottaa selville mikä tämä juutalaisten kuningas oikein on miehiään. Jännittävää tämän kirjan lukemisessa (kuten kaikkien Waltarin kirjojen) on se, että jotenkin väistämättä tulee ajatelleeksi kaiken tämän olevan faktaa. Ihan kuin Waltari itse olisi tuo Markus ja kertoisi miten koko kristittyjen alkuseurakunta syntyi. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja sen jälkeen sattuneet tapaukset tosiaan olivat valtakunnan salaisuus, jota myös Jeesuksen opetuslapset varjelivat niin etteivät kertoneet mitään kenellekään vaikka kuinka olisi tivannut ja vakuuttanut etsivänsä tietä. Suuri henkilömääräkään ei aiheuttanut ongelmia kun suurin osa oli "entuudestaan" tuttuja. Oli virkistävää lukea tavallaan tuttu tarina uudesta näkökulmasta, ja kun se vielä ajoittui itselläni pääsiäisen aikaan.
Kirja oli kyllä kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Nyt kun olen saanut luettua Waltarilta Tanssi yli hautojen, Kaarina Maununtyttären sekä Valtakunnan salaisuuden seuraavaksi voisin ottaa käsittelyyn sen Sinuhen jonka niin monesti olen jättänyt kesken.

Mutta ensin on vuorossa Stalinin lehmät....

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Kirjamessut


Kävimme porukalla Jyväskylässä kirjamessuilla, joka olikin oikein antoisa tapahtuma. Lähinnä sieltä tuli kuitenkin vain osteltua kirjoja, itse en käynyt kuuntelemassa yhtään kirjailijaa sun muuta suun soittajaa, koska itseäni ei hirveästi kiinnosta tavata ketää Sofi Oksasta ym. No yllä kuva mistä kaikista kirjoista oma kirjahyllyni komistui kirjamessujen seurauksena. Kirjamessuilta hankin siis Rikos & Rangaistus, Punainen Viiva, Kalevala, Muumilaakson Marraskuu sekä Sivullinen. Nuo neljä ensimmäistä lienevät niitä kirjoja joita Raamatun lisäksi kuuluu joka kodissa olla ja viimeinen oli Ankkurin suosittelema.

Täytyy sanoa kyllä että minä ja Ankkuri jatkettiin kirjamessuja tavallaan seuraavanakin viikonloppuna kun vierailimme Hämeenlinnassa Poppa Joen divarissa. Siellä oli NIIN paljon mielenkiintoisia kirjoja, että jos olisi ostanut kaikki olisi saanut tuhlattua varmaan monta sataa euroa. Itse ostin Koirankynnenleikkaajan, Hamsterit, Tanssi yli hautojen sekä Kaarina Maununtyttären. Klassikkokamaa siis. Kaikki muut olen lukenutkin, mutta tuota Koirankynnenleikkaajaa en ole, olen nähnyt ainoastaan sen elokuvan.

Näin pääsiäisen kunniaksi luen nyt kuitenkin sitä Valtakunnan salaisuutta, joka on ollut työn alla jo noin 1,5 kuukautta, jäljellä ei ole kuitenkaan enää kuin noin 150 sivua ja imu on päällä. Illalla kun tekisi mieli lukea alkaa kuitenkin nukuttamaan armottomasti. Ankkuri voi todistaa edellisen lauseen todeksi viime viikonlopun perusteella, ennätys lienee puoli sivua kunnes uni tulee...

Noh, mutta esitelkää muutkin mitä kirjamessuilta mukaanne tarttui!