lauantai 16. elokuuta 2008

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Otsikosta huolimatta kirjoitukseni aiheena ei ole Ingmar Bergmanin ohjaustuotos, vaan Maria Jotunin kirja Huojuva talo. Minulla ei ole tapana lukea montaa kirjaa yhtä aikaa, mutta olin lainannut Huojuvan talon kirjastosta jo ennen kuin ostin omakseni Anna Kareninan. Tajusin, että laina-aika ehtii mennä umpeen ennen kuin saan Anna Kareninan luettua loppuun, joten jätin Tolstoin pariksi päiväksi tauolle ja luin Jotunin järkyttävän avioliittokuvauksen.
Huojuva talo ilmestyi 20 vuotta Maria Jotunin kuoleman jälkeen, vuonna 1963. Jotuni oli kuitenkin saanut kirjan valmiiksi jo 1936. 1930-luvun vanhoillinen ilmapiiri näkyy teoksessa, totta kai, mutta kirjan aihe ei ole vanhentunut tippaakaan. Parisuhdeväkivalta--- sitä on yhä ja sitä tulee aina olemaan.

Huojuva talo kertoo Leasta, joka nai väärän miehen. Eero hokee Lealle rakastavansa tätä niin kauan, että Lea uskoo itse tuntevansa samoin, vaikka aluksi inhoaa miestä. Pian kosinnan jälkeen he menevät naimisiin, kuten tuohon aikaan tapana oli. Eerosta kuitenkin tulee ihmishirviö heti vihkimisen jälkeen. Lea ei saa syödä mitään, koska Eero on pihi ja haluaa säästää kieltämällä Lealta ruuan. Lea ei saa käydä missään, ei tehdä töitä, eikä mitään omia asioita tai nähdä ketään tuttaviaan ilman Eeron lupaa. Kohta hän on jo siinä pisteessä, ettei hän edes halua tehdä mitään oma-aloitteisesti, koska pelkää, mitä Eero siitä ajattelee.

Vuosien saatossa avioliitto vain pahenee. He saavat lapsia, mutta Eero ei välitä lapsistakaan. Kaikki ovat hänelle samantekeviä tai jopa vastenmielisiä. Hän alkaa pahoinpidellä Leaa ja myös lapsia. Lea on koko ajan tietoinen siitä, että Eero myös pettää häntä. Pettää, alistaa, hakkaa, kieltää ruuan ja vapauden. Lea ei ole hänelle mitään, hän nauttii alistamisesta ja Lea on helppo uhri. Lea kestää kaiken. Hän kokee, että hän on syypää kaikkeen. Eikä hän tohdi kenellekään valittaa tilanteestaan. Ystävätärkin kertoo, miten itsekästä on erota. Että kyllä toista ymmärtää, jos vain itse haluaa. Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa, jos haluavat.

Lea vain toivoo, että kaikki vielä joskus muuttuu paremmaksi. Eerosta tulee vielä sellainen hyvä mies, joka välittää perheestään ja on onnellinen heidän kanssaan.

Huojuva talo on kärsimystä alusta melkein loppuun saakka. Oma oikeudentuntoni ei kestä sitä, että ihmistä kohdellaan noin huonosti. Itsekäs kun olen, en ymmärrä, miten vaimo jaksaa ymmärtää ja kärsiä loputtomasti, kun mies on pahinta mahdollista laatua. Miten paljon Lean ja Eeron kaltaisia parisuhteita on maailmassa? Paljon. Siitä huolimatta, että avioliitto ei nykyään ole enää pakkolaitos, josta eroaminen on suurin häpeä maailmassa. On vain niin paljon naisia, jotka kestävät mieheltään, mitä tahansa tai toisinpäin. Minä en koskaan pystyisi pitämään kenestäkään niin paljon, että ottaisin vastaan minkään sortin väkivaltaa. Joku voi sanoa, että helppohan noin on todeta, kun en ole naimisissa, mutta se on totuus. Huojuvan talon luettuani tuskin menenkään.

Huojuva talo on merkittävä kirja. Jotuni oli aikaansa edellä. Vaikka kirjaa tekikin pahaa lukea, se oli sen arvoista. Lukemalla voi oppia suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta. Siksi lukeminen ei ole koskaan turhaa. Joskus täytyy lukea kärsimyskirjoja, jotta osaa arvostaa omaa elämäänsä.

Ai niin.. kaikkien hirveiden vaiheiden jälkeen kirja päättyy onnellisesti ja Lea saa lopussa Auliksen, jota hän on koko elämänsä rakastanut ja toisin päin. Onneksi. Maailmassa on vielä toivoa.

maanantai 11. elokuuta 2008

Menossa venäläistä realismia 1870-luvulta

Vertaan toisinaan Dostojevskiä ja Tolstoita keskenään, koska molemmat olivat venäläisiä kirjailijoita, joiden kirjat olivat tyyliltään realismia ja molemmat olivat syntyneet 1820-luvulla. Niinpä teen nytkin, sillä rehellinen ihminen kun olen, niin myönnän, että Dostojevskin Rikos ja rangaistus oli epämiellyttävä lukukokemus. Se oli raskas ja hmm.. tästä hyvästä saan kuonooni, mutta se oli tylsä. Tolstoilta olen lukenut Ylösnousemuksen, josta pidin ja nyt on menossa Anna Karenina, mikä on aivan mahtava kirja. Joten Tolstoi vetää pitemmän korren.

En kyllä edes tiedä, miksi vertailen näitä tyyppejä keskenään. Kaksi eri henkilöähän he ovat. Ehkä yritän puolustella itseäni sillä, että vaikken pidä Dostojevskistä, ei se silti tarkoita, että venäläinen realismi olisi minulle täysin vastenmielistä, sillä onhan Tolstoi mielestäni hyvä.

Tolstoin ja Dostojevskin ero on se, että Tolstoi on hieman kuin Mika Waltari. Toisin sanoen Tolstoin tuotanto on kevyempää ja viihteellisempää kuin iso D:n. Siksi se uppoaa minuun. Olenhan hupakko.

Tässä on Lev Tolstoi himself. Hän kuoli 82-vuotiaana vuonna 1910. Seuraava on wikipediasta kopioitu: Vähän ennen kuolemaansa Tolstoi päätti paeta kodistaan ja luopua lopullisesti kaikista maallisista siteistään. Hän kuoli tällä pakomatkallaan Astapovon asemalla 82-vuotiaana ilmeisesti keuhkokuumeeseen. Aika kova jätkä.
Olen siis lukemassa Anna Kareninaa ensimmäisen kerran elämässäni. Harmittavasti teoksen suomentaja kertoi jo lukijalle tarkoitetussa alkutekstissä, miten kirjassa tulee käymään. No, eihän se juoni ole tärkein, vaan miten tarina on kerrottu. Olen nyt jossain sivulla 130. Aika alkupuolella vielä, sillä yhteensä sivuja on 999. Palaan kertomaan lisää, kunhan olen lukenut tuon tiiliskiven.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Kaikki, mitä ole aina halunnut tietää Suomen keskiaikaisista linnoista..

.. tiedän nyt, kun olen lukenut C.J. Gardbergin ja P.O. Welinin kirjoittaman kirjan tuosta aiheesta. Suomen keskiaikaiset linnat ei ole kaunokirjallinen romaani, mutta lukuelämys se oli siinä missä Jane Austeninkin teokset. Siksipä ruodin kirjan sisältöä täällä Nuharuvessa.
Kirjan otsikko kertoo kaiken sisällöstä, paitsi, että opuksessa esitellään myös Kajaanin linna, joka rakennettiin vasta 1600-luvulla. Muut kirjassa esiintyvät linnat ovat rakennettu keskiajalla (500-1500 jKr.).

Tiedoksi, että keskiajalla Suomessa rakennettiin seuraavat linnat:
  • Kastelholma
  • Turun linna
  • Kuitia
  • Sundholma
  • Kuusisto
  • Liedon Vanhalinna
  • Raasepori
  • Grabbacka
  • Sääksmäen Rapola
  • Hämeen linna
  • Janakkalan Hakoinen
  • Korsholma
  • Olavinlinna
  • Viipurin linna
Osa noista linnoista on raunioina. Esimerkiksi Kuusiston piispanlinna hävitettiin jo 1528 Kustaa Vaasan käskystä, koska se oli merkki katolilaisuudesta ja kuten hyvin tiedätte Ruotsi-Suomessa suoritettiin 1527 uskonpuhdistus, jonka myötä katolilaisuus vaihtui luterilaisuuteen.

Sundholma taasen on yhä edelleen olemassa, mutta nykyään se on puinen rakennus. Vuoteen 1522 se oli kiveä, mutta Tanskan kuningas Kristian II:n joukot tuhosivat sen ajaessaan takaa Kustaa Vaasan miehiä. Sundholmasta jäi jäljelle vain pohjakerros, jonka kiviosan päälle maaherra Johan Georg Lillienberg rakensi 1760-luvulla uuden puisen yläkerran.

Linnojen entistämistöitä alettiin tehdä kansallisen herätyksen aikoihin 1800-luvulla. Suomalaiset ottivat opiksi niistä virheistä, joita ruotsalaiset tekivät omille linnoilleen. Ruotsissa linnoja entisöitiin aivan toisenlaisiksi kuin mitä ne alunperin olivat olleet. Suomessa nykyään pystyssä olevat linnat ovat enimmäkseen sellaisia kuin ne olivat kulta-aikoinaan. Tosin Raaseporia entisöitiin liikaa, eikä ole varmuutta, miltä se näytti keskiajalla.

Kirja oli mielenkiintoinen sukellus linnojen historiaan ja samalla tietysti Ruotsi-Suomen historiaan. Miten surullisia ihmiskohtaloita ja mahtavia taisteluita nuo kivikasat ovat joutuneetkaan todistamaan. Ne ovat muistutuksia menneistä ajoista, siksi on tärkeää, että niitä kunnostetaan. On törkeä pyhäinhäväistys, että vuonna 1939 Kajaanissa linnan päälle rakennettiin silta. Se pilaa historiallisen maiseman.